nikotiini
Tupakoinnin lopettamisen tukihoito. Lääke on itsehoidossa tarkoitettu yli 18-vuotiaille.
Hoidon alussa voidaan käyttää yksi pussi 1–2 tunnin välein. Tavanomainen annos on 8−12 pussia vuorokaudessa. Enimmäisvuorokausiannos on 24 pussia.
Hoidon kesto on yksilöllinen, mutta suositus on vähintään 3 kuukautta, minkä jälkeen pussienmäärää on vähennettävä. Hoito lopetetaan, kun annos on pienennetty 1-2 pussiinpäivässä. Pussia suuonteloonei suositella käytettäväksi yli vuoden ajan. Jotkut tupakoinnin lopettaneista saattavat tarvita pitempiaikaista hoitoa tupakoinnin uudelleen aloittamisen välttämiseksi. Käyttämättä jääneet pussiton syytäsäilyttää, sillä tupakanhimo voi palata yllättäen.
Valmisteita voidaan käyttää myös tupakoinnin lopettamiseen vähentämisen kautta. Silloin pusseja käytetään tupakointijaksojen välillä tupakoimattomien jaksojen pidentämiseksi tarkoituksena vähentää tupakointia niin paljon kuin mahdollista. Jos päivittäin poltettujen savukkeiden määrä ei ole vähentynyt kuuden viikon kuluttua, on käännyttäväterveydenhuollon ammattilaisen puoleen. Tupakoinnin lopettamista onyritettäväniin pian kuin tupakoitsija tuntee olevansa valmis siihen, mutta ei myöhemmin kuin 6 kuukauden kuluttua hoidon aloittamisesta. Jos lopettaminen ei ole mahdollista 9 kuukauden kuluessa hoidon aloittamisesta, on käännyttäväterveydenhuollon ammattilaisen puoleen.
Yksi pussi asetetaan ylähuulen alle 30 minuutin ajaksi. Pussia voidaan ajoittain liikutella kielen avulla, jotta nikotiinin vapautuminen pussista tehostuu.
Potilas ei saa syödä eikä juoda pussin käytön aikana. Suun pH-arvoa alentavat juomat, kuten kahvi, hedelmämehu tai virvoitusjuomat, saattavat vähentää nikotiinin imeytymistä suusta. Näitä juomia on vältettävä 15 minuutin ajan ennen pussin käyttöä.
Nikotiinivalmisteiden avulla nikotiinin pitoisuus elimistössä nostetaan tasolle, jolla tupakoinnin lopettamiseen liittyvät vieroitusoireet helpottuvat tai pysyvät poissa. Nikotiinivalmisteita käytettäessä monet tupakan savun terveydelle haitalliset aineet, kuten terva ja häkä, jäävät pois. Suurin osanikotiinista imeytyy suun limakalvon kautta verenkiertoon.
Lääkkeen käytön aikana voi joskus esiintyä huimausta, päänsärkyä, mahavaivoja sekä suun tai kurkun ärsytystä.
Lääkäri arvioi lääkkeen käytön raskauden ja imetyksen aikana.
Säilytä alle 25ºC. Säilytä alkuperäispakkauksessa.
Suorakaiteen muotoinen, jauhetäytteinen pussi.
Näytä koko kuvaus









Reviews
There are no reviews yet.