valasikloviirihydrokloridi
Itsehoidossa lääkettä käytetään lääkärin aiemmin toteaman toistuvan huuliherpeksen eli huulirokahtuman eli yskänrokon hoitoon yli 18-vuotiailla aikuisilla.
Annos huuliherpekseen on4tablettia (2000mg) 2kertaa vuorokaudessa, 12tunnin välein. Tabletteja otetaan vain yhden vuorokauden ajan (kaksi annosta).
Tabletit niellään vesilasillisen kera ja ne voidaan ottaa ruokailusta riippumatta.
Parhaan hoitotuloksen saavuttamiseksi on tärkeää aloittaa hoito heti ensimmäisten oireiden ilmaantuessa. Esioireita voivat olla esimerkiksi pistely, kutina tai kirvely. Esioireet ovat yksilöllisiä, eikä kaikilla niitä ole. Hoito voidaan aloittaa myös myöhemmässä turvotus- tai rakkulavaiheessa, mutta tällöin hyöty voi olla vähäisempi.
Valasikloviiri muuttuu elimistössä asikloviiriksi, joka tehoaa herpesviruksiin estämällä niiden lisääntymistä. Hoito on aloitettava mahdollisimman pian oireiden ilmaannuttua.
Lääkkeen yleisin haittavaikutus on päänsärky. Joskus voi esiintyä pahoinvointia, vatsavaivoja, iho-oireita sekä huimausta.
Lääkkeen käyttämisestä raskauden aikana tai imetyksen yhteydessä on neuvoteltava lääkärin kanssa.
Säilytä alle 30ºC.
Valkoinen, kaksoiskupera, pitkänomainen tabletti, jonka ydin on valkoinen tai melkein valkoinen.
Tabletin toisella puolella on merkintä ”GX CF1”.
Näytä koko kuvaus














Reviews
There are no reviews yet.