estradiolihemihydraatti
Estradiolia käytetään elimistön oman estrogeenin puutteesta johtuvan emättimen limakalvojen kuivuuden, kutinan ja arkuuden hoitoon.
Pakkauksen ohjeen mukaan. Emätinpuikkojen käyttämisen voi aloittaa minä tahansa päivänä. Hoito aloitetaan yleensä ottamalla yksi emätinpuikko kerran päivässä kahden viikon ajan. Tämän jälkeen otetaan yksi puikko kaksi kertaa viikossa. Tällöin jokaisen annoksen väliin jätetään 3 tai 4 päivää.
Lääkärin puoleen tulee kääntyä, ellei olo parane 2-4 viikon jälkeen, tai se huononee, tai tulee uusia oireita.
Puikkoviedään asettimen avulla syvälle emättimeen. Pakkauksessa on tästä yksityiskohtainen ohje. Jos emätinpuikonottaminen unohtuu, tulee se ottaa niin pian kuin mahdollista. Ei kuitenkaan pidä ottaa kaksinkertaista annosta korvatakseen unohdetun kerta-annoksen.
Vaihdevuosien yhteydessä elimistön oma estrogeenituotanto vähenee, mikä voi ilmetä emättimen kuivuutena ja ärsytyksenä. Paikallisesti emättimen limakalvolle annettava estrogeeni lievittää näitä oireita.
Lääkkeen käytön aikana voi joskus esiintyä vatsakipua, päänsärkyä, vuotoa emättimestä tai epämiellyttäviätuntemuksiaemättimessä. Jos hoidon aikana ilmenee veritulpan oireita, kuten kivuliasta turvotusta jalassa, äkillistä rintakipua taihengenahdistusta, on otettava heti yhteyttälääkäriin. Jos esiintyyvuotoa tai tiputtelua emättimestä, muutoksia nänneissätai ihokuoppia tai kyhmyjä rinnoissa,otettava yhteyttälääkäriin.
Valmisteen käyttö tulee lopettaa heti, jos tulee raskaaksi. Valmistetta ei tule käyttää imetyksen aikana.
Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita.
Valkoisia, pyöreitä, kalvopäällysteisiä emätinpuikkoja, joissa toisella puolella merkintä ”E” ja toisella puolella ei merkintöjä.
Näytä koko kuvaus












Reviews
There are no reviews yet.