ketotifeenivetyfumaraatti
Lääkettä käytetään lievittämään silmien kausittaisen allergisen sidekalvontulehduksen oireita. Lääkettä ei suositella alle 3-vuotiaille.
Jos lääkäri on määrännyt lääkettä, sitä käytetään lääkärin ohjeen mukaan. Itsehoidossa tavallinen annostus aikuisille ja yli 3-vuotiaille lapsilleon 1 tippa silmään 2kertaa päivässä.
Silmätippoja otettaessa pää taivutetaan taaksepäin ja silmätippa tiputetaan silmän sidekalvopussiin eli alaluomen alle. Tiputtamisen jälkeen silmät suljetaan ja painetaan sormen kärjellä silmänurkkaa noin 1-2 minuuttia.
Tippapullon kärjellä ei saa koskettaa silmään eikä mihinkään muuhunkaan, koska tällöin lääkkeeseen voi päästä bakteereja. Jos silmää lääkitään muillakin tipoilla, on erilaisten tippojen ottamisen välillä pidettävä vähintään viiden minuutin tauko.
Tämän lääkkeen käyttö saattaa voimistaa alkoholin vaikutusta.
Tämä lääke saattaa aiheuttaa näön hämärtymistä tai väsymystä. Jos sinulla esiintyy näitä oireita, odota kunnes oireet häviävät, ennen kuin ajat autoa tai käytät koneita.
Ketotifeeni on antihistamiini, joka vaimentaa paikallisesti histamiinin, yliherkkyysreaktioissa liiallisena erittyvän aineen, haitallisia vaikutuksia. Tällöin silmien vuotaminen, kirvely ja sidekalvojen turvotus vähenevät.
Silmissä saattaa esiintyä ohimenevää vähäistä ärsytystä tai kipua tippojen laittamisen jälkeen.
Lääkäri arvioi lääkkeen käytön raskauden aikana. Voidaan käyttää imetyksen aikana.
Säilytä alle 25 °C. Avattu pullo tulisi käyttää kolmen kuukauden kuluessa avaamisesta.
Kirkas, väritön tai heikosti kellertävä liuos.
Näytä koko kuvaus












Reviews
There are no reviews yet.