klotrimatsoli
Emättimen ja ulkosynnyttimientulehduksien paikallishoito. Jos sukupuolikumppanilla on hiivatulehduksen oireita, ne tulisi hoitaa samaan aikaan tulehduksen uusiutumisen ehkäisemiseksi. Hoitoa ei tulisi aloittaa ilman lääkärin määräystä potilaan ensimmäisen emättimen hiivasieni-infektion yhteydessä eikä kroonisissa, toistuvissa infektioissa. Myöskään alle 16-vuotiaiden lasten ja nuorten sekä vaihdevuodet ohittaneiden naisten ei tule käyttää lääkevalmistetta ilman lääkärin määräystä muiden syiden poissulkemiseksi.
Yksi emätinpuikko iltaisin 3 peräkkäisenä iltana ennen nukkumaan menoa.
Hoito voidaan uusia tarvittaessa, mutta toistuva tulehdus saattaa olla merkki muusta sairaudesta. Jos oireet uusiutuvat 2 kuukauden kuluessa, potilaan tulee ottaa yhteyttä lääkäriin.
Puikko viedään syvälle emättimeen pakkauksessa olevan asettimen avulla. Valmistetta ei suositella käytettäväksi kuukautisten aikana.
Raskauden aikana emätinpuikot työnnetään sormella emättimeen ilman asetinta, ettei kohdunkaula vahingoittuisi.
Yhdyntää tulee välttää valmisteen käytön aikana, sillä tulehdus saattaa tarttua sukupuolikumppaniin ja lateksista valmistettujen ehkäisyvalmisteiden, kuten kondomien ja pessaarien, teho saattaa heiketä.
Klotrimatsoli tappaa monia erilaisia sieniä ja estää niiden kasvua.
Joskus voi esiintyä paikallisreaktioita hoidettavalla alueella (mm. kutina, ihottuma, turvotus, punoitus) tai alavatsakipua. Oireet voivat muistuttaa hoidettavan sairauden oireita, joten tulehdusoireiden erottaminen lääkkeen aiheuttamista haittavaikutuksista voi joskus olla vaikeaa.
Lääkäri arvioi lääkkeen käytön ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana. Lääkettä voidaan käyttää raskauden kahdella viimeisellä kolmanneksella ilman asetinta. Lääkettä ei suositella imetyksen aikana.
Ei lasten ulottuville eikä näkyville. Säilytä alle 25 °C.
Canesten 200 mg emätinpuikko: Valkoinen emätinpuikko, jossa merkinnät NR ja Bayer.
Canesten 20 mg/g emätinemulsiovoide: Valkoinen emulsiovoide (öljy/vesi).
Canesten Kombi: Valkoinen emätinpuikko, jossa merkinnät MU ja Bayer, ja valkoinen emulsiovoide (öljy/vesi).
Näytä koko kuvaus














Reviews
There are no reviews yet.