klotrimatsoli
Emättimen ja ulkoisten sukupuolielinten tulehduksien paikallishoito. Jos sukupuolikumppanilla on hiivatulehduksen oireita, ne tulisi hoitaa samaan aikaan tulehduksen uusiutumisen ehkäisemiseksi.
Hoitoa ei tulisi aloittaa ilman lääkärin määräystä potilaan ensimmäisen emättimen hiivasieni-infektion yhteydessä eikä kroonisissa, toistuvissa infektioissa. Myöskään alle 16-vuotiaiden lasten ja nuorten sekä vaihdevuodet ohittaneiden naisten ei tule käyttää lääkevalmistetta ilman lääkärin määräystä muiden syiden poissulkemiseksi.
Voidetta annostellaan asettimellinen emättimeen kolmena peräkkäisenä iltana ennen nukkumaaan menoa.
Ulkoisten sukupuolielinten tulehduksien hoidossa voidetta levitetään ohuelti hoidettavalle alueelle 2–3 kertaa vuorokaudessa, kunnes oireita ei enää ole ollut 3 vuorokauteen eli yleensä yhteensä 1–2 viikon ajan. Jos tulehduksen oireet eivät ole merkittävästi parantuneet seitsemän päivän kuluessa, on otettava yhteyttä lääkäriin.
Hoito voidaan uusia tarvittaessa, mutta toistuva tulehdus saattaa olla merkki muusta sairaudesta. Jos oireet uusiutuvat 2 kuukauden kuluessa, potilaan tulee ottaa yhteyttä lääkäriin.
Emätinvoide viedään syvälle emättimeen pakkauksessa olevan asettimen avulla.Valmistetta ei suositella käytettäväksi kuukautisten aikana.
Yhdyntää tulee välttää valmisteen käytön aikana, sillä tulehdus saattaa tarttua sukupuolikumppaniin ja lateksista valmistettujen ehkäisyvalmisteiden, kuten kondomien ja pessaarien, teho saattaa heiketä.
Klotrimatsoli tappaa monia erilaisia sieniä ja estää niiden kasvua.
Joskus voi esiintyä paikallisreaktioita hoidettavalla alueella (mm. kutina, ihottuma, turvotus, punoitus) tai alavatsakipua. Oireet voivat muistuttaa hoidettavan sairauden oireita, joten tulehdusoireiden erottaminen lääkkeen aiheuttamista haittavaikutuksista voi joskus olla vaikeaa.
Lääkäri arvioi lääkkeen käytön ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana. Lääkettä voidaan käyttää raskauden kahdella viimeisellä kolmanneksella,muttailman asetinta. Tämä onnistuu emätinpuikko-lääkemuodolla. Lääkettä ei suositella imetyksen aikana.
Ei lasten ulottuville eikä näkyville. Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita.
Valkoinen emulsiovoide (öljy/vesi).
Näytä koko kuvaus












Reviews
There are no reviews yet.